[FI] Riku Ruottinen

Esittele itsesi, alter-egosi sekä varustekokonaisuutesi.

Valvoja: Ylläpito

Ruottinen
Etulinjan jäsen
Viestit: 172
Liittynyt: 20 Loka 2007, 21:02
Paikkakunta: Tammela

[FI] Riku Ruottinen

ViestiKirjoittaja Ruottinen » 26 Marras 2008, 00:10

Miten suhtaudut:

-Saksalaisiin/Natseihin?
Pystynokkaisia Euroopan remonttimiehiä. Kerjäävät verta nenästään.
-Ranskalaisiin?
Ei kummempaa mielipidettä. Saksan mihittämä paikka.
-Britteihin?
Kiusaantuneesti myöntää viholliseksi. Ei näe pahana kansana.
-Japanilaisiin?
Ei minkäänlaista käsitystä koko kansasta. Eiköös ne jossain aasiassa elä?
-Neuvostoliittoon?
Aurinko nousee idästä. Kaikki muu idästä tuleva otetaan vastaan tasajyvällä. Sodan katkeroittama.
-Sotaan?
Turpaan tulee niin että tukka lähtee. Koitetaan selvitä jalkoja kastamatta.


Riku Matias Ruottinen syntyi 6.11.1920 Pintamon pitäjässä maanviljelijän toiseksi pojaksi. Seikkailunhaluisena poika ei isänsä ankarasta luonteesta huolimatta viihtynyt maatilan töissä, vaan vietti paljon aikaa hoitaen perheen metsäalueita Iijokiseudulla ja Naamankajoen varrella. Iän ja eräkokemuksen karttuessa poika onnistui ajoittain saamaan työtä Pintamon kartanon metsänhoitajan apulaisena.

Vanhahkon metsänhoitajan siirryttyä kesäkuussa 1938 ajasta iäisyyteen jäivät kartanon huomattavat maaomistukset yksinään nuoren miehen harteille, joka pitkäjänteisen vakuuttelun jälkeen onnistui suostuttelemaan maanomistajan antamaan hänelle vakituisen työpaikan.
Talvisodan syttyminen seuraavan vuoden marraskuussa ei tuonut suurtakaan muutosta nuorukaisen elämään, sillä Oulua pommittavat lentokoneetkaan eivät kertaakaan eksyneet hänen mökkinsä yläpuolelle Mustarinnan kupeeseen. Helmikuun lopulla 1940 valtio kuitenkin oli miestä vajaa ja tultuaan metsästysretkeltä mökilleen, oli kartanonherra pihalla odottamassa sotisovassaab ja kutsuntakirje kädessä. Ei auttanut muuta kuin lähteä. Taisi siinä pari perkelettäkin päästä tavaroita pakatessa.

Sota ehti loppua jo ennen kuin Riku oli saapunut Kemiin. Sotilaskoulutus oli kuitenkin edessä, eikä mies äänekkäistä protesteistaan huolimatta kyennyt välttämään aliupseerikoulua. Varusmiespalvelusta oli vielä reilusti jäljellä kun toinen liikekannallepano julistettiin ja hän siirtyi muun Ryhmä J:n mukana rajan tuntumaan.
Sodan ensimmäiset viikot kuluivat hitaasti ja armeijan menestyksen myötä itseluottamus kasvoi. Porukassa Rikunkin jutut alkoivat olemaan melkoisia, vaikkei taisteluissa oltu vielä kertaakaan. Miehien mielikuvitusmaailma sortui tylyimmällä mahdollisella tavalla Vuonnisenjoella, jossa käytyjen taistelujen jälkeen komppanian vahvuus oli kaventunut yli kolmasosalla. Siitä lähtien opittiin olemaan hieman hiljempaa.

Riku haavoittui vakavasti 12.8 saatuaan venäläisen konepistoolin luodin päähänsä Lohivaaran valtauksen yhteydessä. Vaivalloisen kuljetuksen jälkeen henkihieverissä olevan alikersantin tila saatiin vakautettua Sotasairaala 41:ä ja sieltä matka jatkui Ouluun jossa pitkä toipuminen alkoi. Toukokuussa 1942 Riku pääsikin jo omilla jaloillaan kotiin toipumislomalle. Heinäkuussa hän palasi Hyrynsalmelle ja sijoitettiin vasta perustettuun Rajajääkäri Pataljoona 8:n

Sota jatkui kenttävartioita vahtien ja partisaaneja takaa ajaen. Paria partiomatkaa lukuunottamatta Riku ei ottanut osaa rankempiin tehtäviin. Haavoittumisen jäljiltä miehen kunto ei koskaan palannut ennalleen, ja joitakin vaivoja päävamma oli jättänyt muutenkin.

Kesän 1944 suurhyökkäyksen aikana RajaJP 8 siirrettiin junakuljetuksin kannakselle, jossa se otti osaa Vuonteleenjoen ja Tolvajärven torjuntataisteluihin. Rikun matka katkesi jo vuonteleenjoelta vetäydyttäessä kun kiväärinluoti meni hänen vasemman polvensa läpi. Kuin ihmeen kaupalla luoti ei vaurioittanut polvea, vaan meni niin siististi läpi, että Riku pääsi omin jaloin kävelemään joukkosidontapaikalle.

Toipuminen ei kestänyt kauaa, mutta jalkaa parannellessa sota ehti jo loppumaan, mistä Riku olikin hyvin mielissään. Tyrmistys olikin valtava, kun alikersantti kuuli saavansa siirron Panssaridivisioonan Jääkäripataljoona 5:n. Kirosanoja pääsi tällä kertaa huomattavasti enemmän kun kotoa lähtiessä. 27.9 pataljoona oli matkalla Rikulle varsin tuttuihin maisemiin; Pudasjärvelle. Seuraavana päivänä pataljoona kohtasi saksalaisten jälkivarmistusjoukot, ja neuvottelujen kariuduttua suomalaiset avasivat tulen saksalaisia kohti. Rikun ainoa toiminnallinen hetki välikohtauksessa oli pakoon pyrkivän moottoripyörälähetin pysäyttäminen erään toisen Pintamolaisen kanssa.

Seuraavan päivän aikana pataljoona kävi summittaisia taisteluita vetäytyvän 7. vuoristodivisioonan joukkojen kanssa. 30.9 1944 Riku marssi pataljoonan kärkikomppaniassa Kurenalle jossa se kohtasi saksalaisen pioneeripartion. Törmäystulituksessa kaatui yksi saksalainen. Partio heitti vetäytyessään käsikranaatteja, joista yksi haavoitti Rikua lievästi hauikseen. Jälleen kerran tie vei joukkosidontapaikalta Oulun sotasairaalaan, jossa haavaa hoidettiin marraskuun alkupäiviin asti. Rintamalle Riku ei enää palannut, vaan vietti syntymäpäiväänsä kotimökissään. Viimeiseksi palvelustehtäväksi jäi puolustusvoimain omaisuuden palauttaminen Ouluun 30.11-2.12.

Riku Matias Ruottinen kotiutettiin virallisesti 4.12 1944 osana rauhansopimuksen mukaista demobilisaatiota.


Tarinaan on haettu elementtejä omasta sukuhistoriikistä (ml. kaikki haavoittumiset) jota on väritetty tietyillä historiallisilla kehyksillä. Kaikki kommentointi ja neuvominen on tervetullutta ja toivottua.
Viimeksi muokannut Ruottinen, 28 Maalis 2009, 21:11. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Tomumme maassa
Nimemme kivessä
Isänmaa on vapaa!

maijala
Viestit: 39
Liittynyt: 19 Loka 2007, 05:31
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja maijala » 30 Marras 2008, 16:44

Aika cool.

Ruottinen
Etulinjan jäsen
Viestit: 172
Liittynyt: 20 Loka 2007, 21:02
Paikkakunta: Tammela

ViestiKirjoittaja Ruottinen » 28 Maalis 2009, 22:05

Päätinpä syventää henkilöhahmoani pienillä tarinoilla sieltä jostain. Näitä kirjotellaan aina kun siltä tuntuu. Kokemukset saattavat olla fiktiivisiä, perustua oman suvun sotahistoriaan, tai olla omia inttijuttuja.

19.7 1942 00:52, Hyrynsalmi

"Toinen ryhmä! Hälytys!" Kuului teltan ulkopuolelta kimeä ääni. Muutama väsymykset vanuttama kasvo nousi hieman huovan alta ja joku kysyi hälytyksen laatua. Teltan oviaukko tempaistiin auki ja punakat kasvot työntyivät petromaxin lepattavaan valoon.

"Jumalauta kun kuuluu hälytys niin sillon pamahdetaan asemiin kun salaman iskeminä!" Huusi Vänrikki Siestarinen.
En koskaan pitänyt miehestä. Iso romuluinen olemus särkyi välittömästi kimeään käskyääneen. Ei minua kiinnostanut paskaa kuunnella joten paneuduin takaisin maaten. Niin tekivät pojatkin. Harjoitukset on yhtä paskan kanssa. Päätäkin kivistää. Perkele.

"Ruottinen perkele nyt ne jallut läjään, ei olla savotassa!" Jatkoi vänrikki ja tehosti käskyä läväyttämällä meikäläistä perseelle jollakin risulla. Se sattui. Alkoi pikku hiljaa vituttamaan, joten päätin olla hullulle mieliksi. Ehkä sitten sai olla rauhassa taas jonkun aikaa. Laiskasti heitin huovan jalkojen juureen ja aloin kohentelemaan housuja. Ei meinannut onnistua edes henkselien napitus. Huonoksi sitä oltiin menty, saatana.
"Ja vauhdilla sitten!" Huusi vänskä vielä ja paineli ulos teltasta. Toivottavasti juoksee mahollisimman kauas. Pojatki alkoi nousta jo kun kerran minäkin...
Toipilaita me melkein kaikki ollaan. Muutama maitonaama totta kai. Tuo vänskänkuvausväline muiden joukossa. Ei tässä muuta kun pusero päälle ja vyö ympärille. Varalippaat saa jäädä. Ei niitä jaksa turhia kanneksia.

"Kakkonen tussarit mukaan ja lähetään." Käskin poikia, ja näyttää siltä että ne jopa tottelee.

Vajaa parisataa metriä on teltoilta matkaa asemiin, mutta se matkakin ehtii tuntua melko pitkältä. Konepistooli roikkuu olkapäällä ja täysi lipas on kiinni. Kapea nahkahihna kihnuttaa ilkeästi kesäpuseroa iholle kun ei taaskaan jaksanut laittaa aluspaitaa alle. Muutaman kerran takaa kuuluu kiroilua jonkun kompuroidessa. Ei nämä oulun kaupunkilaispojat metsässä osaa liikkua. Kaikki ne inkkaritemput tuli velipoikien ja naapurin saamelaisten kanssa leikittyä lapsena. Honotin kuivasti kun muistelin kuinka hienoa se metsässä samoilu oli lapsena. Nyt tekisi mieli vaan maata kuin mätä lahna kalliolla. Joku onnistui kaatumaan takana ja kypärä rämisi kivikkoon. Lisää kiroilua.

"Kuinka saatanassa voi mennä reiluun sataan metriin viisi minuuttia?" Siestarinen tivasi ilkeästi hymyillen.
"Mitäs jos Herra Vänrikki kysyy siltä ryssältä joka ampui mua päähän ja Teiskoa polveen. Niin ja Marttia kylkeen kahdesti. Niiltä niin..." Vastailin harvakseltaan. Samalla tuuppasin lakin lippaa mitään sanomattomasti ylöspäin, ja raaputin punertavaa leikkausarpea tukanrajassa.
"Ehkä se A1:n kunto palautuu pienellä asemarallilla, vai mitä mieltä on Alikersantti?" Sama hymy oli edelleen vänrikin naamalla. En anna tuolle paskalle sitä iloa että suutun ja munaan itseni.
"Miten vaan haluat."
"Selvä sitten. Takaisin teltoille mars, mars! Kyllä ne jermuilut vielä loppuu!"

Se kukko sai tyydytyksensä höykytettyään meitä kaksi tuntia. Kiitin omaa laiskuuttani kun en laittanut sittenkään aluspaitaa alle. Eipähän tullut liattua turhan päiten. Heilautin teltan liepeen ylös ja kierähdin ketterästi suoraan omalle makuupaikalle. Muut tulivat kiltisti oviaukon kautta. Irroitin konepistoolista lippaan ja nakkasin aseen repun päälle. Päätä kivisti vallan perkeleesti ja hieman huimasi.
"Teisko heitäs mulle vähä särkylääkkeitä. Pää on kipee ja muutonkin vituttaa!" Murahdin jo puoliksi unessa olevalle lääkintämiehelle. Hän penkoi laukkua, heitti repun syrjään ja löysi sen alle lytistyneen lääkintälaukkunsa. Nielin hänen ojentamat lääkkeensä kiitollisena. Jospa saisi tänä yönä untakin...

Huomenna meitä syntisiä taas vietäisiin niin kuin perkeleen piiskaamana.
Tomumme maassa
Nimemme kivessä
Isänmaa on vapaa!


Palaa sivulle “Henkilötiedot”



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija