[FI] Verner Tammivuori

Esittele itsesi, alter-egosi sekä varustekokonaisuutesi.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
Telinov
Etulinjan jäsen
Viestit: 595
Liittynyt: 15 Helmi 2008, 21:49
Paikkakunta: Helsingfors

[FI] Verner Tammivuori

ViestiKirjoittaja Telinov » 13 Touko 2009, 20:56

Hahmoni on fiktiivinen mutta tarinaan haettu aiheita sukulaisteni kokemuksista.

Hahmo on rakennettu Etulinjan vaatimuksien mukaan.


Verner Tammivuori syntyi 25.11.1923 Naantalin pikkukaupunkiin, paikallisen puutavarakauppiaan ainoaksi lapseksi.
Koulunkäynnistä Verner suoriutui tyydyttävästi sillä nuorukaisen mielenkiinto oli aivan muualla, sukunsa miesten tavoin jäsenyys paikallisen Suojeluskunnan yksikköön tuli 17vuoden iässä talvella 1939.

Talvisodan kestäessä Verner osallistui SK mukana materiaalin vartiointiin ja muihin kotirintaman sotilastöihin.
Keväällä 1940 Verner Tammivuori lähti suorittamaan vuoden kestävää asepalvelustaan. Palveluksen jälkeen uusi sota näytti niin ilmeiseltä että hän jäi yksikköönsä. Sodan aattona JR 56 perustettiin ja Verner määrättiin siihen, myös Vernerin serkku Lauri Tammivuori kuului JR 56, hänen kotipaikkansa oli Vehmaa.

Sota alkoi ja JR 56 työntyi kohti valtakunnan vanhoja rajoja, tulikaste koettiin Kollaalla, paikassa missä Talvisodan aikana käytiin ankaria puolustataisteluja. Intoa täynnä saksalaisten aseveljien kanssa JR 56 karkotti venäläiset joukot 12 päivän raskaiden taisteluiden jälkeen.

Puolentoista viikon levon jälkeen eteneminen jatkui vanhalle rajalle, josta jatkettiin innokkaasti Kolatselän kylään. Seuraavaksi JR osallistui taisteluihin paikoissa Vieljärvi, Nirkka, Pyhäjärvi. Itä-Karjala olisi pian osa Suur-Suomea kuten aikakauslehdet kertoivat.

Pyhäjärven mottitaisteluissa Verner tammivuori haavoittui lievästi kranaatin sirpaleista jotka viistivät hänen alaselkäänsä. Toipuminen sujui nopeasti koska vammat olivat lievät ja onnea oli roppakkaupalla mukana.

Tammikuun lopussa 1942 Verner muiden 9 komppanian miesten kera saapui Hiisjärven lohkolle, paikkaan jossa kului seuraavat puolitoista vuotta. Asemasota oli alkanut..



Siinä vähän aluksi pureskeltavaa, nyt en jaksa kirjoitella enempää mutta parannus ehdotukset ja tarkennukset olisivat kohdallaan :)
Viimeksi muokannut Telinov, 05 Heinä 2009, 11:50. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Если завтра война.

Avatar
Telinov
Etulinjan jäsen
Viestit: 595
Liittynyt: 15 Helmi 2008, 21:49
Paikkakunta: Helsingfors

ViestiKirjoittaja Telinov » 30 Touko 2009, 23:34

Alteregoilu muutettu sopimaan paremmin Zugin ja issuen linjauksiin.
Если завтра война.

Saarinen
Viestit: 136
Liittynyt: 19 Loka 2007, 13:57
Paikkakunta: Iisalmi

ViestiKirjoittaja Saarinen » 31 Touko 2009, 09:33

Normaalistihan armeijaan mentiin tuohon aikaan vasta noin 20-21 -vuotiaana, joten vuoden -23 ikäluokka suoritti palveluksensa normaalisti vuoden 43-44 aikana. Vapaaehtoisena pystyi palveluksensa kylläkin suorittamaan jo 18 täytettyään (en muista pystyikö jopa 17-vuotiaana, sotien jälkeen ainakin ihan viime vuosituhannen loppupuolelle asti).

Ruottinen
Etulinjan jäsen
Viestit: 172
Liittynyt: 20 Loka 2007, 21:02
Paikkakunta: Tammela

ViestiKirjoittaja Ruottinen » 31 Touko 2009, 10:11

Kyllä sota-aikana pystyi liittymään "kölvinä" eli 17 vuotta täytettyään.
Tomumme maassa
Nimemme kivessä
Isänmaa on vapaa!

Avatar
Peltola
Etulinjan jäsen
Viestit: 2002
Liittynyt: 19 Loka 2007, 02:04
Paikkakunta: Helsinki

ViestiKirjoittaja Peltola » 31 Touko 2009, 18:44

Pystyi juu, palvelukseenastumisikä oli vaan se... 20 vuotta, vaiko 21.. kuitenkin :)

Mites, eikös jatkosodan alla vai alussa nostettu varusmiespalveluksen pituus kahteen vuoteen? Muistaakseni kyseinen systeemi tuli jo välirauhan aikaan käyttöön, mutta ruottinen tietysti tietää.
Etulinja

Saarinen
Viestit: 136
Liittynyt: 19 Loka 2007, 13:57
Paikkakunta: Iisalmi

ViestiKirjoittaja Saarinen » 31 Touko 2009, 18:56

Kyllä, välirauhan aikana moinen kummajainen palvelusajoissa oli. Joku kumma ajatussulku itselle iski kun mietin tuota 17-vuotiaana palvelukseenastumista ja vain rauhan ajan palvelusta, rintamallahan oli kyllä vapaaehtoisena alaikäisiäkin.


Palaa sivulle “Henkilötiedot”



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija