SK kilven käytöstä armeijan univormuissa 1941-44

Keskustelua suomalaisten käyttämistä aseista, varusteista ja ajoneuvoista.

Valvoja: Ylläpito

Avatar
Telinov
Etulinjan jäsen
Viestit: 595
Liittynyt: 15 Helmi 2008, 21:49
Paikkakunta: Helsingfors

SK kilven käytöstä armeijan univormuissa 1941-44

ViestiKirjoittaja Telinov » 10 Huhti 2009, 02:09

Tähän ketjuun aiheesta tietoa.

Virallisen ohjesäännön mukaisesti SK kilven käyttö oli kiellettyä sodan alusta lähtien (rintama olosuhteissa), miehet olivat sodassa armeijan riveissä eivät SKn. Kotirintamalla asia oli tietysti toinen.
Kuitenkin varsinkin sodan ensinmäisinä vuosina SK kilpeä kannettiin laajasti sotamiehestä ylimpiin upseereihin asti, asiaa katsottiin läpi sormien eikä siihen juurikaan puututtu ennen -44 tulleita uusia asetuksia jotka kielsivät koko Suojeluskunta järjestön olemassaolon.
Rintamalla SK kilpeä kantaneet poistivat kilpensä vuoden -43 aikana, syy siihen lienee muuttuneissa sotilaallisissa oloissa (asemasota alkoi siis hajottaa suomeksi sanottuna).

Yleisemmin kilpeä kannettiin sarkatakkien hihassa, mutta myös kesäpuseroiden kera otettuja kuvia on säilynyt merkitävästi.

Aiheesta on tietoa myös Petteri Leinon Asepuku m36 kirjassa.

Täydennystä saa ja pitää laittaa, nyt on niin myöhä etten jaksa kirjoittaa enempää..
Если завтра война.

Saarinen
Viestit: 136
Liittynyt: 19 Loka 2007, 13:57
Paikkakunta: Iisalmi

ViestiKirjoittaja Saarinen » 10 Huhti 2009, 11:49

Nojoo...

Kamppeet tulivat armeijalta ja armeija huolehti myös varustehuollosta, joten jos esim. asepuku meni vaihtoon niin eipä siihen välttämättä enää ommeltu SK-kilpeä takaisin.

Lisäksi itse Suojeluskuntalaisena olisin jättänyt kilven ompelematta kesäpuseroon tai asetakkiin, Suojeluskuntaan kuuluvat kun eivät saaneet parasta mahdollista kohtelua vangiksi jäädessään. Onpa noita monia tarinoita kuulunut miksi jo kiinni ommeltu kilpi on poistettu, syynä juurikin pelko vangiksi joutumisesta.

Avatar
Telinov
Etulinjan jäsen
Viestit: 595
Liittynyt: 15 Helmi 2008, 21:49
Paikkakunta: Helsingfors

ViestiKirjoittaja Telinov » 10 Huhti 2009, 21:52

Dirty_Ape kirjoitti:
Lisäksi itse Suojeluskuntalaisena olisin jättänyt kilven ompelematta kesäpuseroon tai asetakkiin, Suojeluskuntaan kuuluvat kun eivät saaneet parasta mahdollista kohtelua vangiksi jäädessään. Onpa noita monia tarinoita kuulunut miksi jo kiinni ommeltu kilpi on poistettu, syynä juurikin pelko vangiksi joutumisesta.


Totta! :)
Если завтра война.

Pauli von Pallero
Viestit: 16
Liittynyt: 08 Maalis 2009, 11:05
Paikkakunta: Salo

Re: SK kilven käytöstä armeijan univormuissa 1941-44

ViestiKirjoittaja Pauli von Pallero » 22 Kesä 2013, 14:07

Forumin ainoa Suojeluskunta-ketju ilmeisesti, joten osoitan kysymykseni tänne: Käyttikö Salon Suojeluskuntapiiri Turunmaan ja Varsinais-Suomen SK-piirien merkkiä? Loogisesti ajatellen kyllä, mutta parempi kysyä kuin katua, joten jos jollain tietoa niin valistakaa tyhymempiä. Kiitos.

Kuva

Pies
Etulinjan jäsen
Viestit: 533
Liittynyt: 20 Loka 2007, 13:33
Paikkakunta: Turku

Re: SK kilven käytöstä armeijan univormuissa 1941-44

ViestiKirjoittaja Pies » 24 Kesä 2013, 13:32

Ei ainakaan enää sota-aikana uudistetuissa kilvissä, ainakin tällöin Salon piirin värit olivat päinvastoin.

Pauli von Pallero
Viestit: 16
Liittynyt: 08 Maalis 2009, 11:05
Paikkakunta: Salo

Re: SK kilven käytöstä armeijan univormuissa 1941-44

ViestiKirjoittaja Pauli von Pallero » 26 Kesä 2013, 11:43

Kiitos vastauksesta.

Avatar
Lecker
Etulinjan jäsen
Viestit: 384
Liittynyt: 19 Loka 2007, 01:14
Paikkakunta: Haapavesi

Re: SK kilven käytöstä armeijan univormuissa 1941-44

ViestiKirjoittaja Lecker » 04 Syys 2013, 13:25

Supernovasta saa repromerkkejä puolet halvemmalla kuin swatista. Melkein oltava samaa kamaa. https://www.supernova.fi/product/2762/suojeluskuntamerkit-repro
Tuntematon: "Taidan olla kyl ainoo joka ei oo eksyny etulinjan miiteis"


Palaa sivulle “Suomen aseistus ja varustus”



Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailija